10.3.2011 Rekisteröinti on nyt pakollinen pikavippipalveluille
Kauan odoteltu tapahtuma toteutui viimein eilen: pikavippifirmat joutuvat nyt rekisteröitymään erityiseen niille suunniteltuun rekisteriin, jotta alaa saataisiin siivottua epämääräisistä toimijoista tehokkaammin. Aiemmin on ennakoitu, että pakollinen rekisteröinti vähentäisi reilusti alalla toimijoiden määrää, koska määräaikaan mennessä suurin osa toimijoista ei ollut rekisteröitynyt kyseiseen Etelä-Suomen aluehallintoviraston rekisteriin.
Muuttuiko mikään pikavippialalla?
Mielenkiintoista nähdä, jatkuuko palveluiden toiminta samassa muodossaan vai aletaanko luvatta toimivia yrityksiä toden teolla karsimaan pois. Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä että lainoja myönnetään kaikissa aiemminkin toimineissa pikavippipalveluissa täysin entiseen malliin. Ehkäpä osa firmoista rekisteröityy vasta pakon edessä, eli kun viranomaiset kolkuttelevat ovella ja kyselevät tietoja.
Hyvää tässä uudistuksessa on ehdottomasti se, että alalla toimivilta yrityksiltä aletaan vaatia hyvän luotonantotavan noudattamista, jota esimerkiksi Pienlainayhdistykseen kuuluvat yritykset ovat ainakin pyrkineet noudattamaan jo kauan ennen pakollista rekisteröitymistä. Alallahan on tunnetusti ollut hieman epämääräisiä toimijoita kalliine tekstiviestimaksuineen ja huhuja on liikkunut siitä, etteivät kaikki pikavippipalvelut juuri lainoja edes myöntäisi, vaan keskittyisivät ainoastaan tekstiviestimaksujen keräämiseen. Pikavippitieto.comin pikavippivertailu koostuu ainoastaan luotettavista yrityksistä, joten sen avulla hintoja vertaillessasi ei tarvitse kyseistä asiaa sen enempää miettiä – kaikki tuloksista löytyvät yritykset ovat luotettavia.
Miten käy valvonnan?
Rekisteröintipakkoa perusteltiin esimerkiksi siten, että valvonta on huomattavasti helpompaa kun kaikki firmat ovat yhdessä rekisterissä, mutta nähtäväksi jää vaikuttaako koko uudistus siihen millään tavalla. Pienlainayhdistyshän olisi halunnut että rekisteröintimaksuilla olisi perustettu yksi kokopäiväinen virka pikavippifirmojen valvontaan, mutta tämä ei nyt toteutunut, vaan rekisteröintimaksut päätettiin pitää niin alhaisina että siitä ei ainakaan tule mitään sen kummempaa kynnystä uusille toimijoille.
Lakiuudistus näkyy lähinnä sellaisena semanttisena muutoksena, että nyt hyvän luotonantotavan noudattamisesta tuli laillinen pakko, kun ennen se oli vain toivottavaa. Asiakkaiden maksukyky tulisi myös selvittää nyt tarkemmin ja kuluttajien tulee saada lomakkeella lainaa hakiessaan kaikki oleelliset tiedot. Henkilökohtaisesti en usko että tämäkään uudistus muuttaa alaa sen suuremmin. Ehkäpä muutama heikoin lenkki karsiutuu huonoimpien pikalainayritysten joukosta. Hyvä niin.
Vastaavia uutisia:
- 8.5.2011 Luotonantajarekisterin käyttöönotto ei suju ongelmitta
- 14.10.2010 Pikavippien perinnässä monenlaisia menettelytapoja
- 13.7.2011 Suomen suosituimpiin kuuluvat pikavippipalvelut vaihtavat omistajaa
- 7.3.2011 Näin onnistuu pikalainojen hankkiminen pahimman vihamiehesi laskuun
- 25.5.2010 Pikavippi tuottaakin eniten ongelmia vanhemmille henkilöille
- 5.4.2012 Eduskunta pohtii tänä keväänä jälleen pikavippien tulevaisuutta
- 9.6.2011 Taloustutkimuksen jokakeväisen pikavippitutkimuksen mukaan OK Money on jälleen paras pikavippiyritys
- 28.3.2011 Pikalainoja otetaan lähes tuhat kappaletta päivittäin
- 26.12.2010 Pikavippien myöntäminen saattaa vaikeutua
- 28.2.2011 Nuoriso velkaantuu hurjaa vauhtia, mutta ei pikavipeillä