25.5.2010 Pikavippi tuottaakin eniten ongelmia vanhemmille henkilöille
Nuoria pidetään usein vastuuttomina henkilöinä, syyttäen heitä milloin työhaluttomuudesta ja milloin vastuuttomuudesta raha-asioihin liittyen, mutta uusimpien tutkimusten mukaan tämä ei tilastojen mukaan pidäkään paikkaansa, vaan vanhempien ihmisten osuus maksuhäiriöisistä on lisääntynyt todella selvästi.
Alle 30-vuotiaat maksavat yhä suuremmalla todennäköisyydellä laskunsa ajallaan takaisin, kun taas yli 50-vuotiaiden kohdalla laskujen takaisinmaksu tahtoo venähtää yllättävän paljon verrattuna kymmenen vuoden takaisiin tuloksiin, selviää Tilastokeskuksen uusista tilastoista.
Ennen Suomessa tuntui olevan yleinen käytäntö pyrkiä maksamaan laskut viimeistään eräpäivänä takaisin – ehkäpä kyseessä on juuri suomalaisten rehellisyys ja se että sitä myös arvostetaan kulttuurissamme. Laskujen myöhässä maksaminenhan on vähän sama asia kuin lupauksen pettäminen.
Muualla Euroopassa sen sijaan laskut on tapana maksaa sitten kun jaksetaan, tai ainakin viikko-pari myöhässä, siitä kun ei mitään sen suurempia sanktioita tule, ja teoriassa tällaisella toiminnalla voi myös saavuttaa korkohyötyä itselleen kun rahat ovat omassa käytössä muutaman viikon pidempään ja niille voi siltä ajalta saada tuottoa. Käytännössä aika on toki niin lyhyt ettei sellaisilla tuotoilla juuri pääse rikastumaan, joten syyt laskujen myöhässä maksamiselle ovat jossain muualla.
Edellä mainitussa Tilastokeskuksen tutkimuksessa selvitettiin 440 000 maksuhäiriöisen suomalaisen taustoja ja nuorten osuus tästä porukasta on pienentynyt 15 prosentilla. Kun taas eläkeikää lähestyvien varttuneempien henkilöiden osuus on tuplaantunut 6 prosentista 11 prosenttiin. Vanhusten täytyy siis keksiä nyt uusia perusteita nuorten mollaamiseen.
Vastaavia uutisia:
- 28.3.2011 Pikalainoja otetaan lähes tuhat kappaletta päivittäin
- 28.2.2011 Nuoriso velkaantuu hurjaa vauhtia, mutta ei pikavipeillä
- 10.3.2011 Rekisteröinti on nyt pakollinen pikavippipalveluille
- 7.3.2011 Näin onnistuu pikalainojen hankkiminen pahimman vihamiehesi laskuun
- 9.6.2011 Taloustutkimuksen jokakeväisen pikavippitutkimuksen mukaan OK Money on jälleen paras pikavippiyritys
- 5.4.2012 Eduskunta pohtii tänä keväänä jälleen pikavippien tulevaisuutta
- 11.10.2011 Pikavippien käyttötavoista uutta tietoa
- 14.10.2010 Pikavippien perinnässä monenlaisia menettelytapoja
- 26.12.2010 Pikavippien myöntäminen saattaa vaikeutua
- 13.7.2011 Suomen suosituimpiin kuuluvat pikavippipalvelut vaihtavat omistajaa